Työssäoppiminen Badalonassa

Työssäoppiminen Badalonassa

maanantai 5. toukokuuta 2014

Hieman yli puolivälissä ollaan


Viikot on kulunu täällä melko nopeasti töiden parissa. Työtehtävät ovat pysyneet aikalailla samoina kuin alussakin. Pääsin kuitenkin pari kertaa vaihtamaan mallinuken päälle uudet vaatteet, joita halutaan saada paremmin esille asiakkaiden nähtäväksi. 




Suomalaisia on käynyt kaupassa n. 2-3 henkilöä per viikko, mikä on mielestäni yllättävän vähän.. Suurin osa turisteista koostuu saksalaisista, ranskalaisista ja ruotsalaisista. Liikkeessä asioivat suurimmaksi osaksi paikalliset, joita olen pystynyt välillä auttamaan suppealla espanjankielen osaamisellani.

Suurimmat kävijämäärät ovat yleensä lähellä viikonloppua, koska monet tulevat lomailemaan pidennetylle viikonloppulomalle. Päiväsaikaan monet ovat nauttimassa hyvästä säästä ulkona, joten liikkeessä on monesti todella tyhjää aurinkoisina päivinä. Iltapäivällä on taas sitten kävijämäärä hieman korkeampi.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti